maanantai 6. toukokuuta 2013

Valokuvaus


Tehtävänämme oli ottaa valokuvasarja, jossa käsittelimme ennalta määrättyjä käsitteitä ja kiinnittäisimme huomiota sommitteluun ja rajaukseen. Valokuvissa esitettävät käsitteet tuntuivat aluksi melko hankalilta, mutta yhteistyössä pohtimalla niihin alkoi löytyä tolkkua. Toisaalta aiheiden väljyys antoi mukavasti tilaa omille tulkinnoille. Valokuvatessa huomasi, että muutaman kuvan ottamisen jälkeen alkoi kiinnittämään entistä enemmän huomiota rajaukseen, valotukseen ja sommitteluun. Tämän tyyppinen kuvaaminen oli oikeastaan melko mieluisaa, sillä usein valokuvia ottaessa, ei tule pohdittua kovin tarkasti näitä valokuvan kannalta olennaisia asioita. Kuvia tulee otettua paljon ja nopeasti, joten ne saattavat olla monesti melko huonolaatuisia. Kiinittämällä huomion näihin eri kuvakulmiin, valotukseen ja muihin perusasioihin, kuvista saa helposti monipuolisia ja laadukkaita. Kuvasimme jokainen oman sarjamme ja sen jälkeen kokosimme kuvat yhteen ja valitsimme niistä yhteisen sarjan. Alla näkyy yhteinen sarjamme ja jokaisen omat kuvat.

Valokuvaus sopii mielestämme alakouluun oivallisesti, sillä sen ikäiset lapset harrastavat sitä vapaa-ajallaankin. Kuitenkin kuvataiteen tunneilla valokuvatessa tulee kiinnittää huomiota huvikuvaamista enemmän sommitteluun ja rajaukseen. Kuvatessa olisi myös hyvä olla ohjaavia käsitteitä/kuvamuuttujia joita oppilaiden kuvissa tulee ilmetä. Näin valokuvaus kestää asiassa ja kuvaamista joutuu todella miettimään eikä kameralla vain räiskitä mitä sattuu. Tällöin valokuvaaminen tukee myös oppilaan kuvallisen ajattelun kehittymistä. Nykyään oppilailla on hienoja puhelimia joissa on hyvät kamerat, joten koulun tekniikka ei enää rajoita valokuvaamisen mahdollisuuksia. Valokuvausta on myös helppo yhdistää kuvanmuokkaukseen, jolloin valokuvauksesta saadaan kokonaisuudessaan monipuolinen kokonaisuus. 

Yhteinen kuvasarja - "Spektaakkelit ilman katsojia"

Lavastettu - Studio (Anu)

Löydetty - Luonto (Maija) 

Tallentava - Dokumentti (Anu)

                                                          Näkökulman valinta (Maija)

Hetken valinta (Satu)

Näkemyksellinen - Tulkitseva (Satu)

Valo ja varjo (Maija)

Maijan kuvasarja

                                                            Näkökulman valinta
                           - Vanhat piraatit opettavat uuden sukupolven samoille pahoille teille

 Lavastettu-studio (subjektiivinen) - Vaikea päästää irti

Näkemyksellinen - tulkitseva (subjektiivinen)
kahlittu? lokki

Hetken valinta - Mielijohteesta
Kuvassa käytetty kameran värin valinta toimintoa

Tallentava dokumentti 
TÄYSIN objektiivinen dokumentaatio siitä, kuinka sängyn alaiset möröt sikiävät TV-tasoista

 Löydetty luonto
 Kevään ensimmäinen kamikatze perhonen ja aika hyvä tuuri

Valo ja varjo

Satun kuvasarja


Hetken valinta - Hiiren viimeiset hetket

Tallentava dokumentti - Kauniilla ilmalla ilmaa renkaaseen 

Löydetty - luonto (objektiivinen)
Kevät tekee tuloaan ja samalla myös taidetta.

Lavastettu - studio (subjektiivinen)
Onko herkkuhetki  ansaittu vasta kovan työn jälkeen?

Näkemyksellinen - tulkitseva (subjektiivinen)
Lihanleikkaajan taustatuki?

Ilmaisutekniikan valinta - valo & varjo
Leikkisä varjo keväthangilla

Näkökulman valinta
HOT or NOT?

Anun kuvasarja

Hetken valinta

Tallentava- dokumentti
Käsityön vaiheen tallentamista.

 Löydetty luonto
Kevään ensimmäiset merkit

Lavastettu-studio (subjektiivinen)
Tällä kuvalla halusin ottaa kantaa joka talviseen keskusteluun nuorten tyttöjen pukeutumisesta pakkasella.

Näkemyksellinen-tulkitseva (subjektiivinen)
Käytin kamerasta ominaisuutta joka korostaa värejä. Näin sain esiin kontrastin karun harmaan ja tuoreen vihreän välille. Uusi elämä puskee kuvassa esiin ihmisten rakentamista esteistä huolimatta ja yläkulmassa odottaa ehkä parempi tulevaisuus?

Ilmaisutekniikan valinta-valo&varjo
Halusin kuvastaa valolla liiketta jonka sain aikaan kameran hitaalla tarkennuksella ja kynttilällä sekä heijastavalla lasilla leikkimällä.

 Näkökulman valinta
Tässä kuvassa hyödynsin kameran kalansilmä- toimintoa jolla halusin kiinnittä katsojan huomion keittikoneisiin. Näkökulmana on koneiden ihannointi ja niiden valta.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti